Appu Jasu
about
works
book
♩
XXVII LUKU
Jasu, A 22
Ruokapöytä oli asunnossa jo edellisten vuokralaisten aikana, samalla paikallaan suuren ikkunan edessä. Myös 204 senttimetriä pitkän haalean vihreän kuluneen sohvan Appu on saanut ystäviltään. Sohvalla on iso musta tyyny, sekä pienempi tyyny jonka päällisen mustavalkoisessa grafiikassa puun alla seisova karhu soittaa kitaraa linnulle joka istuu samaisen puun oksalla. Kirjahyllyn päällä on vaakatasossa kuusi eri aikoina eri henkilöiltä lahjaksi saatua valokuvataidekirjaa.
Työpöytä sijaitsee huoneen ovelta katsottuna perimmäsessä nurkassa, vasemmaista seinää vasten. Puisella pöydällä on vain muutama esine: kauttaaltaan valkoinen pöytälamppu, jonka juurella on tuliaiseksi saatu pieni metallinen itsekoottava pienoismalli Chrysler Buildingista, sekä hopean värinen kannettava tietokone, jonka kuulokeliitännästä lähtee musta johto kohti stereoita. Tietokoneen näytöllä on auki tekstitiedosto, ja tekstitiedoston alla tietokoneen työpöydällä on mustavalkoinen valokuva kahdesta peurasta jotka näyttävät halaavan toisiaan.
Teksti tietokoneen näytöllä on tarina kaksikymmentäseitsemänvuotiaasta tutkijasta, jonka työhuoneen ikkunasta oli näkymä nurmikentän koirapuistona toimivaan aitaukseen. Siellä monenkokoiset ja -väriset koirat jahtasivat palloja tai toisiaan, ilahduttaen töitään välttelevää tutkijaa. Puisto oli käytössä lähes joka päivä lounasaikaan, jotkut koirat kävivät joka päivä, toiset vain tiistaisin ja torstaisin, ja jotkut tulivat yllättäen eikä niitä nähty enää uudestaan. Tutkijalla oli kaksi suosikkia: mustavalkoinen bordercollie ja harmaa pumi. Ensiksi mainitun silkkisen sileä turkki kätki alleen hermostuneen kiinnostuksen kaikkea kohtaan. Toisen pörröinen olemus sai sen näyttämään lampaalta, mutta collie ei paimentanut sitä vaan seurasi iloisena sen sekoilua. Koirien liikealueen rajasi aitaus, tutkijan talon kiviseinät. Välillä he näkivät ulkona ja hymyilivät typerän onnellisina toisilleen. Aika kului, mutta työhuoneen ja nurmikon välinen etäisyys pysyi sitkeästi samana muuttumattomana vakiona. Sen olemus sen sijaan alkoi hiljalleen muuttua tiheämmäksi. Koirien juoksentelu aitauksessa ei enää ilahduttanut, vaan alkoi olla jopa ärsyttävää. Ilma jatkoi samenemistaan kunnes pisteiden välille oli muodostunut sumu, joka muuttui yhä sakeammaksi ja pian ulkoa ei nähnyt sisään enää ollenkaan. Sumu oli myös työhuoneen sisäpuolella ja valui sisään talon rakenteisiin, väliseiniin ja tuolien pinnan molemmin puolin, ulkona se laskeutui kostean nurmikon päälle ja puisen aidan pienimpiin syihin. Kaikki katosi harmaaseen eikä sen ulkopuolelle jäänyt mitään.
CHAPTER XXVII
Jasu, A 22
The dining table was in the apartment already during the previous residents, on the same spot in front of the large window. The 204 centimeters long faded green worn out couch was also handed down from Appu's friends. On the couch there is a big black pillow and a smaller one that has linen with black and white design. In the linen a bear standing under a tree plays a guitar to a bird that sits on a brach of the tree. On top of the bookshelf there is horizontally stored six art photography books received as gifts on different times and from different people.
Viewed from the door the working desk is in the farthest corner of the room, against the wall on the left. On the wooden table there is only a few objects: a thoroughly white desk lamp, beside the lamp a small metallic self build scale model of Chrysler Building received as a homecoming souvenier, a silver colored laptop, and a black cable attached to the laptop's sound output. On the screen of the laptop there is a text, and under the text file, on the desktop of the laptop, there is a black and white photo of two deer that look like they are hugging each other.
The text on the computer screen is a story of a twentyseven year old researcher, whose workroom's window had a view onto a grass field with an area surrounded by fences, a dog park. There dogs in many sizes and colors ran after small pieces of wood or chased each other, delighting the researcher who was avoiding work. The park was crowded almost every day at lunch time, some dogs came by every day, others only on tuesdays and thursdays, and a few arrived suddenly and were never seen again. The researcher had two favourites: a black and white border collie and a grey pumi. The first one had hidden under its shiny fur a nervous interest towards everything. The fluffy appearance of the latter made it look a bit like a sheep, but the border collie never herded it. The collie was happy to accompany the pumi's enchanting adventures. For the dogs the area of movement was limited by the fences, for the researcher the stone walls of the house. Once in a while they met outside and smiled at each other with bemusing joy. Time went by, but the distance between the workroom and the fenced area stayed persistently as the same unchanging constant. Its substance however began to slowly change, it became more dense. Dogs kept running their endless laps in the park, but watching them no longer felt as pleasing as before, it was if it even started to annoy. The air kept getting more hazy, until a fog had formed between the two dots and still kept getting thicker, and soon you couldn't see in from the outside at all. The fog was also inside the workroom and was flowing inside structures of the building, in the dividing walls and on both sides of the surfaces of the chairs. Outside the fog fell over the moist grass and in the smallest fibres of the wooden fence. Everything disappeared inside the grey and not a thing was left outside of it.